Ryhmä 4, Vesinäytteenotto ja tutustuminen alueeseen

Vesinäytteenotto ja tutustuminen alueeseen 


Tiistai aamu alkoi tavalliseen tapaan tavaroiden jaolla, sekä nopeilla ohjeistuksilla. Corollan mittari näytti kello 08.23 +8 astetta celsiusta. Ilma oli sumuinen ja kostea kun saavuimme paikalla ja ilma pysyi samanlaisena mittausten ajan.
Kuva sumuisesta Pieni-Valkeisesta

Vesinäytteenotto

Aloitimme vesinäytteenoton Iso-Valkeisen tulouomalta ottamalla litran muovipulloon näytteen jatkovarren avulla. Merkkasimme pulloon näytteen ottajan, päivämäärän, kellonajan, sekä näytteenottopaikan. Tästä siirryimme Pieni-Valkeisen tulouomalle, jossa suoritimme samat toimenpiteet. Siirtyessämme viimeiselle näytteenotto paikalle, Pieni-Valkeisen poistouomalle, rupesimme pohtimaan jo seuraavan tehtävän kysymyksiä. Emme havainneet poikkeavaisuuksia aistinvaraisesti muualla, kuin Pieni-Valkeisen tulouomalla. Siellä ilmassa leijui jo aiemminkin havaittu mätä haju. Epäilimme lähteeksi pohjamudasta nousevaa katkua. Tällä kertaa emme havainneet vedessä öljyä, mitä olimme havainneet aiemmin. Lopuksi palautimme näytepullot styroksilaatikkoon, sekä muut näytteenottovälineet.

Kuvassa keltaisilla merkinnöillä on kuvattu paikat, joista otimme vesinäytteet.
Vesinäytteet otettiin Pieni-Valkeisen tulo- ja poistouomista, sekä Iso-Valkeisen tulouomasta, kuten yllä olevassa kuvassa on merkitty.
Severi ottamassa vesinäytettä pulloon.

Tutustuminen alueeseen















Valuma-alueen pinta-ala: 578 415 m², emme havainneet valuma-alueessa eroavaisuuksia karttaan nähden.

Lammen alueen pohjois- sekä itäpuolella sijaitsee asutusta sekä muita kiinteistöjä. Asutus lieneekin ehkä suurin ympäristökuormituksen aiheuttaja liikenteen ohella. Liikenteessä syntyvät päästöt, kuten öljyvuodot johtavat helposti hulevesien mukana lampeen. 



Kuvassa keltaisella esiinttyy tulouomat, punaisella epäselvä kohta ja sinisellä poistouoma.

Yllänäkyvässä kuvassa punaisella merkitty kohta 3. oli hieman epäselvä kohta, sillä kohdassa virtasi puro, mutta puro ei jatkunut Pieni-Valkeiseen asti. Selvää tulouomaa kyseisessä kohdassa ei siis ollut.
Kartasta puuttuu yksi tulouoma (kartassa kohta 2.), sekä epäselvä tulouoma. Pieni-Valkeisella on vain yksi poistouoma ja se on merkitty karttaan. 



Lammen ympäristössä kulkee lukuisia ulkoilureittejä ja lammen ympäristö on virkistys ja kalastus käytössä. Huomasimme lammessa kelluvan mato-ongen kohon. Lammen alueen länsiosassa puuston kasvu on harvempaa ja maasto kaikin puolin tasaisempaa. Alueen luoteisosassa kasvusto on huomattavasti tiheämpää. 

Lammen nykyisen tilan arviomme hyväksi, sillä lammessa saa uida, sekä kalastaa. Aistinvaraisilla havainnoilla lammessa ei näkynyt mitään pilaantuneisuuteen viittaavaa.

Comments

  1. Kiitos selkeästä raportista, muutama kommentti tuli vielä mieleen:

    - Millaisia aistinvaraisia (haju, ulkonäkö) havaintoja vedestä teitte vesinäytteenoton yhteydessä? Oliko näytteenottopaikoissa havaittavissa jotain erikoista, joka olisi hyvä huomioida tuloksia tulkittaessa?
    - Oliko näin että valuma-alueen maastokatselmuksessa ei ilmennyt mitään kartasta poikkevaa? Kartan mukaan valuma-alueen maankäyttö jakautuu luonnontilaiseen metsään ja asuttuun alueeseen. Oliko näin?

    Hyvää työtä,

    Teemu

    ReplyDelete

Post a Comment