Ryhmä 3 Pohjavesinäytteenotto ja veden pinnankorkeuden määrittäminen vaaitsemalla

7. Pohjavesinäytteenotto

Tiistaina 10.10. aloitimme aamupäivän pohjavesinäytteenotolla. Kun kaikki ryhmän jäsenet olivat saapuneet kokoontumispaikalle, suuntasimme kohti näytteenottopaikkaa. Tehtävänä oli mitata pohjaveden pinnankorkeus, ottaa kaksi vesinäytettä, sekä tehdä kenttämittauksia pohjavedestä.

Aloitimme tarkastamalla havaintoputken ympäristön, ja totesimme, ettei lähistöllä ollut pohjaveden laatuun vaikuttavia päästölähteitä. Sää oli kostea ja syksyisen viileä. Yöllä ja aikaisemmin aamulla oli satanut, joten maastossa oli märkää. Aamupäivän aikana sade vaihteli ohuesta tihkusta kevyeen pisarointiin.

Määritimme havaintoputkessa olevan vedenpinnankorkeuden mittanauhalla, jonka päässä oli ilmaisin, joka antoi merkkiäänen osuessaan veteen. Pinnankorkeus oli 1,815 m, ja sen, sekä putken mittojen perusteella saimme laskettua havaintoputkessa olevan veden tilavuuden.


Kuva 1. Pinnankorkeuden mittaaminen (Tenhunen 2017).





Kuva 2. Hach HQ40d- monitoimimittari (Tenhunen 2017).
 
Kenttämittaukset teimme Hach HQ40d multi- monitoimimittarilla ja siihen kuuluvilla mittausantureilla. Laskimme johdon päässä olevat anturit yksi kerrallaan havaintoputkeen, noin seitsemän metrin syvyyteen. Mittauksista saimme seuraavat tulokset:
 
Veden lämpötila 6,3 ℃
Sähkönjohtavuus 128,2 µS/cm
pH 6,98
Happipitoisuus 0,39 mg/l

Otimme ensimmäisen vesinäytteen ennen tyhjennyspumppauksen aloittamista. Näyte otettiin pohjavesinoutimella, joka laskettiin havaintoputkeen, noin metrin syvyydelle aiemmin mitatusta vedenpinnasta. Vesi oli kirkasta, eli kiintoaineet olivat ehtineet laskeutua edellisen viikon pumppausten jäljiltä. Näyte otettiin 500 ml:n muovipulloon, johon merkittiin ryhmän nimi, päivämäärä ja kellonaika.

Kuva 3. Ensimmäisen näytteen ottaminen noutimella (Tenhunen 2017).
Kuva 4. Näytepullon täyttöä (Tenhunen 2017).

 
Kun ensimmäinen näyte oli otettu, aloitimme havaintoputken tyhjennyksen pumppaamalla.
 
Kuva 5. Pumppu käynnissä (Tenhunen 2017).

Kuva 6. Putkesta pois pumpattu vesi on tärkeää johtaa tarpeeksi kauas, ettei sitä päädy putkesta otettaviin näytteisiin (Tenhunen 2017).

Pumpattu vesi oli aluksi sameaa ja kuraisen näköistä, mutta alkoi pikkuhiljaa kirkastua, kun pumppausta jatekttiin. Pumpun tuotto määritettiin ottamalla pumpun letkusta vettä litran mitta-astiaan ja mittaamalla astian täyttymiseen kulunut aika. Toistimme mittauksen kuusi kertaa, joiden keskiarvoksi saimme ajan 10,7 s/l.

Kuva 7. Mitta-astian täyttöä  (Tenhunen 2017).

Pumpun tuoton ja aiemmin lasketun putkessa olevan veden määrän perusteella saimme laskettua, kuinka kauan koko putkessa olevan vesimäärän pumppaaminen kestää, jotta saatoimme olla varmoja, että koko putki saadaan pumpattua tyhjäksi.


Jatkoimme pumppausta noin 15 minuutin ajan, eli kaivo ehti tyhjentyä moneen kertaan pumppauksen aikana. Pumppaus lopetettiin, ja odotettiin noin 15 minuuttia, että kaivoon ehti valua tarpeeksi uutta pohjavettä seuraavan näytteen ottamista varten. 

Kuva 8. Näytteen ottaminen noutimella (Tenhunen 2017).
Otimme myös toisen näytteen noutimella, ja molemmat näytteet laitettiin kylmälaukkuun odottamaan pakastamista ja myöhempiä testejä laboratoriossa. Lopuksi mittasimme vielä havaintoputkesta vedenpinnan korkeuden, joka oli 1,815 m eli sama kuin alussa.

Tarvittavat muistiinpanot ja mittaustulokset mukanamme suuntasimme kohti vaaitustehtävää.


6. Veden pinnankorkeuden määrittäminen

Toisena päivän tehtävänä oli määrittää Pieni- ja Iso-Valkeisen pintojen korot. Vesistön pinnankorkeus tulee tietää mikäli halutaan piirtää purkautumiskäyrä, jonka avulla voidaan päätellä veden virtaama pinnankorkeuden funktiona. Käyrästä lisää parin viikon päästä.

Pinnankorkeuksien määrittämiseen käytimme ikivanhaa neuvostoliittolaista vaaituskojetta. Vaaituksessa ideana on tutkia kahden eri pisteen välistä korkeusero kojeen ja latan avulla. Vaaitus suoritettiin sulkeutuvana jonovaaituksena eli etenemällä tietystä pisteestä haluttuun pisteeseen ja takaisin siirrellen vuorotellen kojetta ja lattaa. 

Kuva 9. Maija vaaituskojeella tähystämässä (Tenhunen 2017)

Lähtöpisteenä toimi Lampitien kääntöpaikalla sijaitseva kaivon kansi, jonka korkeus oli 98,965 m (N2000). Vaaitus eteni kuvassa 10 esitetyn taulukon mukaisesti. Mittausvirheeksi saimme noin 26 senttimetriä, mikä on aivan liikaa etenkin näin lyhyelle matkalle. Suurin syy virheeseen oli vaativat olosuhteet (tuulinen ja sateinen sää) ryhmän kokemukseen verrattuna. Sateen koventuessa kojeen linssit täyttyivät vesipisaroista, jolloin latan lukeminen vaikeutui huomattavasti.

Virheen mukaisesti havaintokorkeuksiin tulisi tehdä korjauksia, jotta päästäisiin lopullisiin korkeuksiin. Tähän emme kuitenkaan ryhtyneet. 

Pieni-Valkeisen (P1) koroksi saimme 97,087 metriä. Maanmittauslaitoksen mukaan lammen korko on 96,3 metriä.  Iso-Valkeisen pinnankorkeudeksi (P2) saimme 89,393 metriä. Vastaava MML:n lukema on 89,1 m.Lukemat eivät aivan vastaa toisiaan, mutta MML:n lukemasta ei käy ilmi milloin lukema on mitattu. Vesistöjen pinnat voivat vaihdella vuodenajasta ja olosuhteista riippuen.

Kuva 10. Vaaituspöytäkirja.









 

Comments