Tuesday, October 10, 2017

Ryhmä 10 Lammen tulo- ja poistouoman virtaaman määrittäminen siivikoimalla ja kenttämittaukset

Kuva 1. Siivikko vedessä (poistouoma)
Aloitimme 10.10.2017 kenttätyöt siivikoimalla Pieni-Valkeisen tulo- ja lähtöuomat. Tarkoituksena oli selvittää uomista niissä virtaavan veden virtausnopeus ja virtaama.

Siivikointi tapahtuu niin, että ensin valitaan uomasta sopiva kohta. Mitataan tästä kohdasta uoman leveys. Sen jälkeen uoma jaetaan 1-3 siivuun, joista jokaisesta mitataan niiden syvyys. Tämän jälkeen yhteen näistä siivuista lasketaan sauva jonka päässä on vapaasti pyörivä siipi. Siiven tulisi olla noin kolmasosan syvällä siivun kokonaissyvyydestä. Sauvaa saattaa joutua siirtelemään paikallaan kunnes siipi pyörii suurimmalla mahdollisimmalla nopeudella. Tämän jälkeen otetaan aikaa, ja huomioidaan kuinka monta kertaa siipi pyörähtää tietyssä ajanvälissä. Toistetaan tämä kunnes kaikista uoman siivuista on luku kierrosten määrästä. Kun tiedossa on kierrosten lukumäärä, uoman leveys ja syvyys, siiven hydraulinen nousu (annettu tehtävänannossa) ja siivikkovakio (annettu tehtävänannossa), voidaan uomasta laskea sen virtausnopeus ja virtaama.

Käytetyt kaavat:
Virtausnopeus V = k * n + D
V = virtausnopeus (m/s)
k = siiven hydraulinen nousu (m, annettu 0,2591 m )
n = siiven kierrosmäärä (krt/s)
D = Siivikkovakio (annettu 0,005)

Virtaama Q = V * A
V = Virtausnopeus (kts. edellinen kaava)
A = pinta-ala (m2)

Jaimme poistouoman kolmeen siivuun ja saimme nämä tulokset:

Siivu 1 (29 cm reunasta, 17 cm syvä, 0,45 krt/s)
Virtausnopeus 0,0449 m/s
Virtaama 2,79 l/s

Siivu 2 (keskellä uomaa, 55 cm reunoista, 15 cm syvä, 0,154 krt/s)
Virtausnopeus 0,1215 m/s
Virtaama 6,68 l/s

Siivu 3 (29 cm reunasta, 17 cm syvä, 0,24166 krt/s)
Virtausnopeus 0,0676 m/s
Virtaama 4,21 l/s

(Koko uoma oli 110 cm leveä.)

Yhteensä poistouoman virtaama oli 13,68 l/s.

Poistouomassa koordinaatit olivat 62°55'44" pohjoista ja 27°39'45" itäistä leveyttä.


Tulouomassa otimme vain yhden siivun ja saimme nämä tulokset:

Siivu 1 (leveys 40 cm, 6 cm syvä, 1,4777 krt/s)
Virtausnopeus 0,387 m/s.
Virtaama 9,3 l/s.

Koordinaatit tulouomalle: 62°55'48" pohjoista ja 27°39'28" itäistä leveyttä.

Kuva 2. Lähempi kuva siivikosta vedessä (tulouoma)
Saamamme tulokset olivat todennäköisesti keskivertoa suurempia, sillä vettä oli satanut jo edellisillasta lähtien, ja sade jatkui mittaustenkin ajan. Tuloksiin saattoi vaikuttaa myös uomassa olevat esteet, jotka haittasivat veden virtausta siinä siivussa.




Kuva 3. Käyttämämme mittari (pH anturi kiinnitettynä)
Siivikoinnin jälkeen aloitimme kenttämittaukset. Mittasimme kenttämittaukset koululta saadulta kenttämittalaitteella, jolla mittasimme määrätyistä pisteistä lämpötilan, pH:n, johtokyvyn ja happipitoisuuden. Mittauspaikoilla havainnoimme myös aistinvaraisesti olosuhteet, jotka kirjasimme ylös. Otimme mittauskohteista koordinaatit ylös älypuhelimen kompassi-sovelluksen avulla.

Pieni-Valkeinen, tulouoma (62°55'46.0''N  27°39'32.0''E)
Lämpötila: 8,2 °C
pH: 7,09
Sähkönjohtokyky: 80,6 µS/cm
Happipitoisuus: 7,89 mg/l

Aistinvaraiset havainnot:
Haju: Ei havaittavaa
Ei havaittavaa virtausta
Vesi melko sameaa sameaa

Pieni-Valkeinen, poistouoma (62°55'44.2''N  27°39'44.7''E)
Lämpötila: 8,8 °C
pH: 7,11
Sähkönjohtokyky: 104,3 µS/cm
Happipitoisuus: 6,5 mg/l

Aistinvaraiset havainnot:
Haju: Ei havaittavaa
Kirkas, virtaava vesi

Iso-Valkeinen, tulouoma (62°55'44.3''N  27°39'54.3''E)
Lämpötila: 9,1 °C
pH: 6,91
Sähkönjohtokyky: 146,7 µS/cm
Happipitoisuus 10 mg/l

Aistinvaraiset havainnot:
Vesisade
Kova tuuli
Kirkas, virtaava vesi

Veden mitattu pH oli Suomen vesistöjen mitattuja keskiarvoja korkeampi, yleensä pH on välillä 6,5 - 6,8 eli lievästi happamia. Sähkönjohtokykyjen korkeat arvot selittyvät luultavasti lisääntyneistä sateista, jotka ovat liuottaneet maaperästä suoloja.


Kuva 4. Mittauspaikat

Ryhmä 9. Kenttämittaukset ja vesinäytteenotto

3. Kenttämittaukset


Säätila mittauksien alkaessa
Tehtävän tarkoituksena oli mitata veden lämpötila, pH, johtokyky ja happipitoisuus kolmesta eri pisteestä; Pieni-Valkeisen  tulo- ja lähtöuomasta sekä Iso-Valkeisen tulouomasta (paikat kartalla osion 2 vesinäytteen otto yhteydessä).

Mittalaite

Sää oli sateinen ja viileä, paikoin puhalteli navakka tuuli.

Käytimme mittauksessa HQ40d HATCH- kenttämittauslaitetta, jolla saa mitattua kaikki suureet vaihtamalla mittausanturin.



Mittalaite on melko yksinkertainen käyttää,                                                  mittariin kiinnitetään tarvittava anturi, jonka pää                                      upotetaan veteen ja lukeman tasaantuessa tulos                                            luetaan näytöltä.

 
Iso-Valkeisen tulouoma


Iso-Valkeisen tulouomalla mittaukset olivat haastavia, koska napakka tuuli sai aikaan aallokon ja tulovirtaama oli melko voimakas. Varsinkin johtokyvyn mittauksessa lukema ei tasaantunut kunnolla, vaan vaihteli 110 - 130 uS/cm välillä. Arvioimme lukemista keskimääräisen tuloksen 117,4 uS/cm.

Mittauksissa epävarmuutta tuo sääolot (sade ja tuuli), sekä mittaajien kokemattomuus (mittauspaikan valinta, mittalaitteen käyttö yms.)
Kenttämittauksien tulokset
Kartalla kuvattu lämpötilat eri mittauspisteissä.
pH : t eri pisteissä.


Johtokyky kenttämittaustulokset
Happipitoisuudet eri mittauspisteissä.



2. Vesinäytteenotto

Näytteenotto - ja mittauspisteet kartalla


Iloinen näytteenottaja 
Tehtävän tarkoituksena oli ottaa edustavat vesinäytteet myöhempiä laboratorio analyysejä varten. Koska aiempi ryhmä oli nopea, saimme tehtyä näytteenoton samalla kun teimme kenttämittauksen.
Näytteet otettiin samoista kohtaa Pieni-Valkeisen tulo- ja lähtöuomien ja Iso-Valkeisen tulouoman luota. Näytteet otettiin litran pulloihin pitkävartisella noutimella, uomien edustoilta lammen puolelta, koska uomat ovat pieniä jolloin näytteisiin olisi tullut virtauksen mukana kiintoainetta liialti. Poikkeuksena Iso-Valkeisen lähtöuoma, jonka läheisyydessä maa on niin pehmyttä ettei lammen rantaan päässyt. 

Pieni-Valkeisen tulouoma ja siellä kelluva uimapatja




Näytteen edustavuuteen vaikuttaa moni asia, kuten näytteenottopaikan valinta, näytteen kontaminoituminen, välineet ja niiden puhtaus. 


Näytepullo
Keräsimme näytteet suljettaviin muovipulloihin, jotka merkkasimme huolellisesti (paikka, aika, nimi) ja veimme pullot opettajan mukana tuomaan styroksiseen kylmälaukkuun. 
Näytteet täytyy kuljettaa ja säilyttää oikein, jottei näyte pääse kontaminoitumaan. 








Ryhmä 3 Pohjavesinäytteenotto ja veden pinnankorkeuden määrittäminen vaaitsemalla

7. Pohjavesinäytteenotto

Tiistaina 10.10. aloitimme aamupäivän pohjavesinäytteenotolla. Kun kaikki ryhmän jäsenet olivat saapuneet kokoontumispaikalle, suuntasimme kohti näytteenottopaikkaa. Tehtävänä oli mitata pohjaveden pinnankorkeus, ottaa kaksi vesinäytettä, sekä tehdä kenttämittauksia pohjavedestä.

Aloitimme tarkastamalla havaintoputken ympäristön, ja totesimme, ettei lähistöllä ollut pohjaveden laatuun vaikuttavia päästölähteitä. Sää oli kostea ja syksyisen viileä. Yöllä ja aikaisemmin aamulla oli satanut, joten maastossa oli märkää. Aamupäivän aikana sade vaihteli ohuesta tihkusta kevyeen pisarointiin.

Määritimme havaintoputkessa olevan vedenpinnankorkeuden mittanauhalla, jonka päässä oli ilmaisin, joka antoi merkkiäänen osuessaan veteen. Pinnankorkeus oli 1,815 m, ja sen, sekä putken mittojen perusteella saimme laskettua havaintoputkessa olevan veden tilavuuden.


Kuva 1. Pinnankorkeuden mittaaminen (Tenhunen 2017).





Kuva 2. Hach HQ40d- monitoimimittari (Tenhunen 2017).
 
Kenttämittaukset teimme Hach HQ40d multi- monitoimimittarilla ja siihen kuuluvilla mittausantureilla. Laskimme johdon päässä olevat anturit yksi kerrallaan havaintoputkeen, noin seitsemän metrin syvyyteen. Mittauksista saimme seuraavat tulokset:
 
Veden lämpötila 6,3 ℃
Sähkönjohtavuus 128,2 µS/cm
pH 6,98
Happipitoisuus 0,39 mg/l

Otimme ensimmäisen vesinäytteen ennen tyhjennyspumppauksen aloittamista. Näyte otettiin pohjavesinoutimella, joka laskettiin havaintoputkeen, noin metrin syvyydelle aiemmin mitatusta vedenpinnasta. Vesi oli kirkasta, eli kiintoaineet olivat ehtineet laskeutua edellisen viikon pumppausten jäljiltä. Näyte otettiin 500 ml:n muovipulloon, johon merkittiin ryhmän nimi, päivämäärä ja kellonaika.

Kuva 3. Ensimmäisen näytteen ottaminen noutimella (Tenhunen 2017).
Kuva 4. Näytepullon täyttöä (Tenhunen 2017).

 
Kun ensimmäinen näyte oli otettu, aloitimme havaintoputken tyhjennyksen pumppaamalla.
 
Kuva 5. Pumppu käynnissä (Tenhunen 2017).

Kuva 6. Putkesta pois pumpattu vesi on tärkeää johtaa tarpeeksi kauas, ettei sitä päädy putkesta otettaviin näytteisiin (Tenhunen 2017).

Pumpattu vesi oli aluksi sameaa ja kuraisen näköistä, mutta alkoi pikkuhiljaa kirkastua, kun pumppausta jatekttiin. Pumpun tuotto määritettiin ottamalla pumpun letkusta vettä litran mitta-astiaan ja mittaamalla astian täyttymiseen kulunut aika. Toistimme mittauksen kuusi kertaa, joiden keskiarvoksi saimme ajan 10,7 s/l.

Kuva 7. Mitta-astian täyttöä  (Tenhunen 2017).

Pumpun tuoton ja aiemmin lasketun putkessa olevan veden määrän perusteella saimme laskettua, kuinka kauan koko putkessa olevan vesimäärän pumppaaminen kestää, jotta saatoimme olla varmoja, että koko putki saadaan pumpattua tyhjäksi.


Jatkoimme pumppausta noin 15 minuutin ajan, eli kaivo ehti tyhjentyä moneen kertaan pumppauksen aikana. Pumppaus lopetettiin, ja odotettiin noin 15 minuuttia, että kaivoon ehti valua tarpeeksi uutta pohjavettä seuraavan näytteen ottamista varten. 

Kuva 8. Näytteen ottaminen noutimella (Tenhunen 2017).
Otimme myös toisen näytteen noutimella, ja molemmat näytteet laitettiin kylmälaukkuun odottamaan pakastamista ja myöhempiä testejä laboratoriossa. Lopuksi mittasimme vielä havaintoputkesta vedenpinnan korkeuden, joka oli 1,815 m eli sama kuin alussa.

Tarvittavat muistiinpanot ja mittaustulokset mukanamme suuntasimme kohti vaaitustehtävää.


6. Veden pinnankorkeuden määrittäminen

Toisena päivän tehtävänä oli määrittää Pieni- ja Iso-Valkeisen pintojen korot. Vesistön pinnankorkeus tulee tietää mikäli halutaan piirtää purkautumiskäyrä, jonka avulla voidaan päätellä veden virtaama pinnankorkeuden funktiona. Käyrästä lisää parin viikon päästä.

Pinnankorkeuksien määrittämiseen käytimme ikivanhaa neuvostoliittolaista vaaituskojetta. Vaaituksessa ideana on tutkia kahden eri pisteen välistä korkeusero kojeen ja latan avulla. Vaaitus suoritettiin sulkeutuvana jonovaaituksena eli etenemällä tietystä pisteestä haluttuun pisteeseen ja takaisin siirrellen vuorotellen kojetta ja lattaa. 

Kuva 9. Maija vaaituskojeella tähystämässä (Tenhunen 2017)

Lähtöpisteenä toimi Lampitien kääntöpaikalla sijaitseva kaivon kansi, jonka korkeus oli 98,965 m (N2000). Vaaitus eteni kuvassa 10 esitetyn taulukon mukaisesti. Mittausvirheeksi saimme noin 26 senttimetriä, mikä on aivan liikaa etenkin näin lyhyelle matkalle. Suurin syy virheeseen oli vaativat olosuhteet (tuulinen ja sateinen sää) ryhmän kokemukseen verrattuna. Sateen koventuessa kojeen linssit täyttyivät vesipisaroista, jolloin latan lukeminen vaikeutui huomattavasti.

Virheen mukaisesti havaintokorkeuksiin tulisi tehdä korjauksia, jotta päästäisiin lopullisiin korkeuksiin. Tähän emme kuitenkaan ryhtyneet. 

Pieni-Valkeisen (P1) koroksi saimme 97,087 metriä. Maanmittauslaitoksen mukaan lammen korko on 96,3 metriä.  Iso-Valkeisen pinnankorkeudeksi (P2) saimme 89,393 metriä. Vastaava MML:n lukema on 89,1 m.Lukemat eivät aivan vastaa toisiaan, mutta MML:n lukemasta ei käy ilmi milloin lukema on mitattu. Vesistöjen pinnat voivat vaihdella vuodenajasta ja olosuhteista riippuen.

Kuva 10. Vaaituspöytäkirja.









 

Ryhmä 1. Pohjavesinäytteenotto ja veden pinnankorkeuden määrittäminen vaaitsemisen avulla


7. Pohjavesinäytteenotto

Kaikki ryhmäämme kuuluvat olivat kenttämittauspäivänä läsnä.

Tehtävänä oli määrittää pohjaveden pinnankorkeus ja ottaa edustavat vesinäytteet niistä myöhemmin laboratoriossa tehtäviä kokeita varten.


 Aloitimme harjoituksen toteamalla ettei pohjavesinäytteenottopaikan ympäristössä ollut tapahtunut mitään muutoksia viime viikkoon  ja sen jälkeen mittasimme pohjaveden pinnankorkeuden mittanauhalla, joka ilmoitti veteen osumistaan kovalla merkkiäänellä. Luimme mittanauhasta korkeudeksi 83,4 cm eli 0,834 m. 

Ennen ensimmäisiä näytteiden ottoa ei tarvittu tehdä esipumppausta, koska edellisen viikon pumppauksen jäljiltä kiintoaineet olivat ehtineet laskeutua pohjaan, mistä syystä ensimmäinen vesinäyte oli tavallista kirkkaampaa. Näytteet 1 ja 2 otettiin erillisiin puolen litran muovipulloihin laboratorioanalyysiä varten.

Mittasimme pohjavedenlaatua ja saimme tuloksia sähkönjohtavuudelle, hapelle ja pH:lle.
Sähkönjohtavuus oli 138,8 mikrosiemenssiä senttimetriin ja lämpötila mittauksen aikana 6,6 ℃. Seuraavaksi mittasimme pH:n, jonka arvoksi saimme 6,75, lämpötila mittauksen aikana oli 6,2℃ ja jännite oli 6,6 mV. Viimeisimmäksi mittasimme veden happiarvon, joka oli 0,45 mg/L. Hapen mittauksen aikana veden lämpötila oli 5,8 ℃ ja mittari antoi meille myös lukemat 3,5% ja 995 hPa.

Pohjavesinäyte 1 otettiin 1,834 metristä. 
Seuraavaksi laskimme vesipylvään korkeuden kaivossa. 102,36m-0,834m= 101,526m  101,526m-91,45m= 10,076m.
Laskimme kaivossa olevan vettä 13,3 L, sen laskimme kaavalla A=3,14159 x (41 mm/2)^2 x 10,076m = 0,01330=13,3L.

Pumpun tuottoa laskettiin keskiarvolla, joka saatiin mittaamalla kolme kertaa kuinka pitkään pumpulla menee pumpata 1 litra vettä. Ensimmäinen kerta 13s, toinen 13,1s ja kolmas 13,2s eli keskiarvoksi saatiin 13,1 s. Siitä laskimme että pumppu pumppaa 4,6L/min (1/13,1 x 60= 4,58= 4,6L/min) ja kaivossa olevan veden pumppaamiseen kuluu 2,89 min ( 13,3L/4,6L/min= 2,89 min). Pumppaus lopetettiin 9:53.
 Tämän jälkeen tehtiin toinen pumppaus ja sen jälkeen mitattiin pinnankorkeus, joka oli 2,88 metriä ja toinen pohjavesinäyte otettiin 3,88 metristä.


Veden pinnankorkeuden mittaus
Vesinäytteenotto





Pumppu

























Esipumppaus ennen toista näytteenottoa
















6. Veden pinnankorkeuden määrittäminen vaaitsemisen avulla


Vaaituskoneella lattaan tähtäys

Tehtävänämme oli määrittää vaaituksen avulla Pieni-Valkeisen ja Iso-Valkeisen pinnankorkeudet. Lähtötietona oli Pieni-Valkeisen purku-uoman lähellä olevan kaivon kannen korko +98,965 m. Veden pinnankorkeuksia käytettäisiin myöhemmin lammen purkautumiskäyrän laatimiseen.

Vaaituksessa oli käytössä vaaituskone, jolla tähtäsimme jonkun kauempana pitelemään lattaan. Latasta katsottiin vaaituskoneen tähtäimen kohdalle osunut lukema, minkä avulla määriteltiin kahden pisteen välinen korkeusero. Vaaitusta jatkettiin Pieni-Valkeisen rannasta, aivan veden rajasta Iso-Valkeisen rantaan. Mittavirheen määrittelimme tekemällä vaaituksen takaisin Iso-Valkeiselta kaivon kannelle.

Latta, josta lukema vaaitessa katsotaan
Tuloksena saimme Pieni-Valkeisen pinnankorkeudeksi 97,145 m
ja Iso-Valkeisen 89,435 m.
Mittausvirhettä laskimme syntyneen koko matkalta: 99,01 m - 98,965 m = 0,045 metriä.
Tasoitus: Iso-Valkeisen pinnan korkeuden voidaan ajatella olevan oikeasti noin 2 cm alempana kuin mitä ollaan mitattu, koska koko matkalta mittausvirhettä on noin 4,5 cm (siitä puolet, eli mittauksen puolessa välissä sijaitsi Iso-Valkeinen).

Mahdollisia mittausvirheitä syntyi, kun latassa näkynyt lukema luettiin väärin. Se näkyi ylösalaisin tähtäimessä vaaituskoneella sitä katsottaessa. Myös mittauspäivänä ollut kova tuuli saattoi aiheuttaa virheitä, koska latta ei pysynyt koko aikaa suorassa.







Vaaituslomake

Monday, October 9, 2017

Ryhmä 5 kasvillisuuskartoitus ja tutustuminen alueeseen

Tiistaina 3. lokakuuta 2017 kokoonnuimme jälleen normaalisti Pieni-Valkeiselle puoli yhdeksän aikoihin aamulla.

Vallitsevat olosuhteet mittauspaikalla kello 8:30 seuraavanlaiset: Ilman lämpötila oli 8 °C, tuulennopeus 6m/s kaakkoistuulta ja sää oli pilvinen. 

Näytteenottokohteeseen tutustuminen ja ympäristön havainnointi

Jo kurssin ensimmäisellä tunnilla saimme itsellemme Pieni-Valkeisen kartan, johon piirsimme valuma-alueen. Se oli tarkoitus ottaa mukaan tälle kertaa, mutta kävi ilmeisesti perinteiset ja kaikki luottivat jonkun sen hoitavan. Noh eihän se tullut sitten kenellekään mukaan.

VALUE:n valuma-alueen määritystyökalu antaa seuraavanlaisen valuma-alueen Pieni-Valkeiselle:

Kuva 1. Pieni-Valkeisen valuma-alue


Valuma-alueen pinta-ala on 579 415m2, eli 0,578km2

Lähdimme ryhmän kanssa kiertämään valuma-aluetta. Tarkoituksena oli selvittää valuma-alueesta seuraavat tiedot: 
Selvitä millaista ympäristöä valuma-alue sisältää
- Lampeen tulevat virtaamat, esim tulouomat
- Lammesta lähtevät virtaamat
- Vesistön käyttö
- Ympäristön kuormitus



Kuva 2. Tulo- ja poistouomat.

Kuvassa 2 on nuolin merkitty mitä uomia pitkin vesi tulee lampeen, ja mistä se lähtee pois. Tulouomassa yhdistyy kaksi pienempää uomaa.

Lammen vesistöä käytetään jonkin verran uimiseen. Lammessa on asukkaiden laitureita, ja siinä asukkaat uivat. Kalastusta voi myös lammessa harrastaa, mutta uskoisimme että Iso-Valkeinen vie todella paljon kalastajia pienemmältä lammelta. Lammen eteläpuolella on luonnonsuojelualuetta ja valuma-alueen lounasosassa on hakkuualuetta.

Lammen ympäristössä suurin saastuttaja on ehdottomasti asutus. Muita suuria saastuttajia ei juurikaan ole, moottoritie on aika lähellä, mutta se tuskin vaikuttaa lampeen asti. Arvioimme lammen olevan varsin hyväkuntoinen, eikä asutus ole vaikuttanut merkittävästi lammen kuntoon.





Kuva 3. Juhani ja Jirli evästauolla. Juhanilla oli
jugurtti ja Jirlillä banaani.



Kuva 4. Pieni-Valkeisen uimaranta.


Vesistön kasvillisuuskartoitus


Lähdimme kiertämään lampea toistamiseen ja tällä kertaa tarkoituksena tutkia ja havainnoida lammen kasvillisuutta. Kasvillisuus kertoo vesistön ravinteista ja missä tilassa vesistö on ( onko esimerkiksi rehevöitynyt). Kasvilajien tunnistamisen lisäksi havainnoimme kasvillisuuden määrää ja sijainteja lammessa. Kavillisuus on myös yhteydessä kalakantaan. Pieni-Valkeinen ei ole erityisen rehevä lampi, mutta kasvillisuutta on silti paljon

Vesikasvit (kuten myös muut kasvit) lajitellaan eri kategorioihin. Meidän tehtävässämme oli annettu kategoriat valmiiksi joihin tunnistetut kasvit tuli sijoittaa. Kategoriat olivat:

1) Ilmaversoiskasvillisuus (helofyytit) 
2) Uposlehtinen kasvillisuus (elodeidit) 
3) Kelluslehtinen kasvillisuus (lemnidit) 
4) Pohjaversoinen kasvillisuus (isoetidit) 
5) Irtokellujat 
6) Irtokeijujat 
7) Vesisammalet (bryidit)

Emme kovin montaa kasvia löytäneet, mutta muutama kuitenkin jotka myös tunnistettiin.

Ensimmäisenä helposti tunnistettava ulpukka (Nuphar lutea). Ulpukkaa havaitsimme kauttaaltaan lähes koko lammesta. Ulpukka sijoittui lammen rannoille ja vain muutamaa kohtaa vaille ulpukkaa esiintyi. Ulpukka on kelluslehtinen kasvi. Ulpukka on Suomessa yleinen kasvi, jota tavataan aina napapiirille asti. Ulpukka on lievästi myrkyllinen kasvi. Mm. järvikoisan toukat käyttävät ravinnokseen ulpukan lehtiä. Ulpukan kukka on keltainen, josta erottaa parhaiten samantyyppisen kasvin lumpeen. Lumpeen lehti on myös hiukan erinlainen
Kuva 5. Ulpukoita



Tapasimme myös runsain määrin vesiruttoa eli  kanadanvesirutto (Elodea canadensis). Vesiruttoa esiintyi myös enemmän ja vähemmän joka rannan tuntumassa. Vesirutto kuuluu uposkasveihin, jonka kukka on ainoa osa joka tulee veden pinnalle. Laji viihtyy rehevissä järvissä ja lammissa ja myös hiljalleen virtaavissa joissa. Vesirutto on levinnyt Eurooppaan 1830- luvulla Pohois-Amerikasta. Vesirutto on sitkeä ja nopeasti levittyvä kasvi. Kasvi voi pahimmillaan kasvaa suuriksi lautoiksi ja haitata rehevissä järvissä järven virkistyskäyttöä.

Kuva 6. Juhanin vedenkestävä puhelin laitettiin
testiin ja näpättiin ällistyttävä otos vesirutosta.

Lammen rannoilla esiintyi myös paikoin järviruokoa (Phragmites australis). Järviruoko on heinäkasvi (ei löydy listalta). Suomessa hyvin yleinen ja elinvoimainen. Järvien rehevöityminen on aiheuttanut sen, että kasvi on paikoin vallannut täysin järvien rannat. Luonnon monimuotoisuuden kannalta järviruo'on hallitseva asema on ongelmallinen.


Kuva 7. Järviruokoa
Rannoilla ja rannan tuntumassa tapasimme myös rahkasammalta. Kasvi ei varsinaisesti ole vesistökasvi, mutta esiintyy usein lampien rannoilla. Rahkasammalta on kosteilla suoalueilla